Elämää ja ammuntaa

Starting with a few words about me and gunsmithing from my point of view. I do gunsmithing only (mostly) to be good at it and learn new working techniques. I do not hunt. If I’d had to profile myself, I would say I’m a bit of a sports shooter with a two thirds of a soldier. Before starting in Ikata I have worked for a few years in Insta DefSec as software designer  in Patria Nemo- and Amos projects.

Here in Finland I have learned bits of sports guns, mainly pistols and small caliber rifles, something about military guns but  I’ve got loads to learn with hunting rifles. That is the most important reason for me to attend the upcoming student exchange. I want to learn more of hunting rifles and shotguns and Ferlach is the right place to start, because I have seen enough of silenced Sako-rifles, Mosin-Nagants and Baikals. Finland is full of those and of course fixing and tuning them.

Some pictures of my work can be found here. Briefly, there is a muzzle brake for Saiga AK-103, stock for Francotte-Liege , a trigger for Mosin-Nagant rifle and sight mount with  vertical adjustment for Mosin-Nagant.

– Janne Tipuri

Aina kaikki ei mene ihan putkeen, tällä kertaa oli tarkoituksena hankkia joululomille vähän puuhaa mm. lukollisen taka-akselin kanssa, jota lähdettiin paimiosta hakemaan.  Ei mennyt ihan putkeen…

Koululle saapui ilmeisesti eilen kymmenkunta keskieurooppalaista lajitoveria. Tekevät helvetin hienoja mettäpyssyjä sielläpäin, sotapyssyistä eivät ole kuulleetkaan. Ihmettelivät konetuliaseita, joita Jorma kaivoi kaapista ja päivittelivät, että kyllä näitäkin meidän koululla kuulemma on, mutta ei me parin vuoden aikana olla yhtäkään varsinaisesti nähty… Jossain kuvissa joskus…

Että näin. Huonosti on sielläpäin asiat, onneksi pääsemme tilannetta jonkun verran korjaamaan heillekkin.

Suurin paradoksi sikäläisessä koulutuksessa lienee kuitenkin se, että germaani ei juuri jyrsimeen koske. Germaani viilaa aseen osan. Toki se on siinä taitava ja ei välttämättä tarvitse edes piirrustuksia, ainakaan semmoisia, mitä minä teen AutoCadilla.

Jätin pöydälleni lojumaan itse suunnittelemani ja valmistamani mosin-tähtäinkiskon, kuvat aiheeseen löytyvät jostain täältä, jota keskieuroopan toveri Seppä tuli ihastelemaan, ihan opettajavoimin. Sillä opettajalla on komiat viikset. Katseli siinä ja taivasteli, hienoksikin taidettiin todeta. Esittelin kiskon toimintaa ja Valmetin tähtäinkiikaria, jossa ei ole sivuttaissäätöä. Jossain vaiheessa katse kääntyi takimmaiseen kiikarirenkaaseen, joka kiinnittyy poikittaisella, kaarevalla 60 asteen lohenpyrstöuralla kiskoon. Kyselin herroilta, pitääkö legenda paikkansa, etteivät he koneistaisi mitään, vaan kaikki tehtäisiin viilaamalla. Kyllä näin kuulemma on. Osoitin kaarevaa uraa kysyin, onnistuisiko. Germaani hiljeni. Viilaa tommonen, saatana!

Muutama viikko takaperin Forssassa pelatessa AUG pursi lopullisesti. Ehjää jäi mechan kuoret, sylinterisetti, kolme laakeria ja moottori. Vitutti. Runkokin halkesi, mutta jo tätä edeltävänä kertana, nyt liimaukseni ei pitänyt, 12 vuotta vanha ABS-muovi on korjauksien kannalta melko ikävää tavaraa. Vitutti, vaan ei vituta enää.

Kävin eilen hakemassa Nemesis Airsoftista uunituoreen CA:n pykäämän AUGin. Tuntui hetkellisesti jännältä, ensimmäinen ikuna uutena hankkimani AEG.  Lätkäisin sisään pari milliä shimmiprikkoja, vanhat boreupit, promen piipun ja kunnollisen hoppikumin V-painimella. Lopputuloksena menneenä sunnuntaina Jämsässä melkein loistavaksi todettu lopputulos.

Tarkkuus jäi inasen tavoitteesta. Kyllähän sillä aina sinne kuuteen kymppiin asti päähän suojan takaa kuikuilevaa losauttaa. Jämsän paintball-kylän laidalta laidalle kuitenkin jäi hieman vajaaksi – kuula kyllä kantoi, mutta kaarsikin ikävästi oikealle lentoradan lopussa. Jokin sitä  vehjettä vähän vituttaa. Kronottamaankin pitäisi se vielä päästä jossain välissä, ampuu kuitenkin jotain ihan hirveätä.

Ulkoisesti kyseessä on mukavamman oloinen laitois kuin Maruin vastaava. Mitat eroavat hippasen: Runko on muutaman millin paksumpi ja pitempi, perän alle tuleva koukku hieman alempana ja paksumpi sekä pistoolikahva on jonkun verran paksumpi. Tämä sopii kokonaisuutena paremmin aikuisen miehen käteen. Syykin näihin mittaeroihin on selvä: Japanissa ei saa valmistaa asereplikaa täsmälleen oikeilla mitoilla – saattaisihan olla mahdollista että replika-aseiden osia käytettäisiin oikeiden aseiden osina. Viimeisen Rähinän voittajaosapuoli saneli Japaniin melko epäinhimillisen aselainsäädännön. Taiwanilaisia luonnollisesti ei juuri kiinnosta, lopputuloksena kourassani on nyt todellisissa mitoissa oleva AUG.

Teknisesti ja työn laadun puolesta muutama seikka kiinnitti huomioni:

• Rungon saumat ovat hitsatut. Maruin rungossa tunnettu ongelma, rungon halkeaminen saumaa myöten, pitäisi nyt olla menneen talven lumia.
• Metalliosat eivät ehkä sittenkään ole maalattuja, pinta tuntuu eloksoidulta. Vähintään maali on Maruin pintakäsittelyjä paljon laadukkaampaa.
• Sarjanumero tuo hauskaa todellisuuden tuntua.
• Kaasuportin säätömnumiska ei enää putoile maastoon.
• Edelleen rungon ja kehyksen välinen sovitus on perseestä – siihe saattaa tosin auttaa radikaalisti tämä.

Suurin miinus lienee hopin epätasaisuus. Toleranssit Taiwanin puolella ovat mitä ovat, joten hoppi hienomekaanisena osana ei toimi ihan niinkuin pitäisi. Lopputulemana joutunen valmistamaan ihan oman version aiheesta alumiinista koneistaen. Suunnittelun yksityiskohtia en vielä voi paljastaa (;EIJOLEEE), mutta ainakin siihen tulee kaksi säätöruuvia siten, että painaja voidaan asettaa hieman vinoon.

Raportoidaan tuloksista, kunhan niitä ensin saadaan.

Tässä jossain kohtaa lähdin ajattelemaan – tässä vanhojen Mosin-Nagantien luvatussa maassa – voisiko näistä rakentaa jotain? Kaiken onnistuneen toiminnan takana on aina kiinnostunut asiakaskunta, joten tietynlaista tutkimusta mahdolliselle asiakkaalle tarjottavasta mahdollisesta liiketoiminnasta tulee suoritttaa. Ole siis ystävällinen aseharrastaja ja lyö rastia ruutuun, vastauksen voit lähettää vaikkapa kommenttiosioon, irkkiin tai sähköpostiini, ihan miten miellyttää.

Kaliiperi:

• [ ] .308
• [ ] 7.62×53R
• [ ] 7.62×39
• [ ] .300 Win Mag
• [ ] Muu, mikä?

Piipun pituus:

Liipaisin:

• [ ] Vakio
• [ ] Paranenttu vakio
• [ ] kiilakynnys

Viimeistely:

• [ ] Matta, mustattu
• [ ] kiiltävä, mustattu
• [ ] kirjokarkaistu

Tällä päivämäärällä 2010-01-27 saavutin erään tärkeän rajapyykin eräässä asiassa elämäni ensimmäistä kertaa. Sen sarjanumero on JT020101, perustuu vanhaan kunnon Mosin-Nagant kehykseen, valmistettu vuonna 1934, piiputettu Maxim-konekiväärin piipulle allekirjoittaneen toimesta ja pesitetty kaliiperiin 7,62×53R, tiukka. Tänään se sanoi ensimmäisen kerran klik, kun sain  vihdosta viimein väännettyä liipasinkoneiston viritinjousen. Noniin, mikä se on?

Aloitin jo kolmantena opiskelukuukautenani Ikaalisissa oman kivääriprojektin tavoitteena toimittaa kymmenen D166-luotia kolmen sadan metrin päähän alle kulmaminuutin kokoiseen ympyrään. Mitä tämä paketti sitten sisältää?

• Asemessuilta (en voi muistaa oliko se nyt Turusta vai Tampereelta) hankittu kehys, 10 eur
• Samalta keikalta ostettu lukkorunko, lukon ohjainkisko, peräkappale, pääjousi sekä iskupiikki, 20 eur
• PV:n romuttamasta Maxim-konekivääristä talteen korjattu piippu koulun kautta, edullinen.
• Liipasinkoneisto, jäljitellen TAK85 mallia, omavalmiste
• Kiikarin kiinnityskisko, omavalmiste
• Valmet kiikari, vm. noin 1940, 130 eur

Aina joskus pitää ihmisen pysähtyä ja ruveta miettimään, mitäs sitä oikeastaan pitikään tehdä. Nyt piti pysähtyä miettimään, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä elämässä. Laadin lyhyehkön listan…

1. Rakentaa saunan.
2. Räplätä ja rakentaa pyssyjä.
3. Pitää hauskaa.
4. Lisääntyä.

Tavallisesti kuhani on kypsynyt fileinä pannuilla ja maustunut pippureilla ja tillillä. Nyt päätin kokeilla jotain uutta… Tarvitaan seuraavaa:

• Pari kuhaa
• Muutama pottu
• Juustoa
• Suolaa yms.

Otetaan kaksi kokonaista kuhaa, elimet poistettuna. Jatketaan perkausviiltoa siten, että selkänahka jää ehjäksi, mutta kala kuitenkin menee melkein puoliksi. Ripotellaan viiltoon suolaa ja kumppaneita, miltä nyt halutaankin kuhan maistuvan. Pannaan kuha makaamaan vuokaan ja otetaan potut käsittelyyn.

Leikellään potut siivuiksi joko kuorineen tai ilman, ihan maun mukaan ja pinotaan kuhan viereen torneiksi laittaen juustosiivu jokaisen palan väliin.

Uunitetaan koko komeutta muutamassa sadassa asteessa vajaa tunti. Hyvää tulee, tai katsotaan nyt puolen tunnin päästä…

Edelliseen postaukseen viitaten, tuli vähän rakentelua. Tällä hetkellä liima kuivuu ja aion vähän kertoa, mitä oikein rakentelin.

Kysessä on sovituksen korjaus. Oikeasti kun asioita tehdään (pyssyt on terästä ja puuta) kaikkiin kosketuksiin tuleviin osiin jätetään 0.1-0.2 mm sovitusvaraa ja työkaluna on viila. Kaikki osat sovitetaan toisiinsa. Tällöin tehdään välyksettömiä, sujuvasti toimivia ja jämäkän oloisia laitteita. Kuitenkaan aina tämä ei ole mahdollista, kuten esimerkiksi käytössä olevien sinkki-alumiinivaluosien kanssa, joten tarvitaan vaihtoehtoinen menetelmä.

Petaus, kaikessa yksinkertaisuudessaan, on materian kiinnittämistä kahden kappaleen väliin siten, että ne sopivat toisiinsa välyksettömästi. On olemassa kaikennäköisiä kaupallisia ja kalliita petausmassoja, mutta pidän niitä markkinamiesten höpötyksenä ja kovastipaljon yliarvostettuina. Ihan perinteinen epoksi tai vastaava melkein mihin vaan tarttuva kova liima on oikein toimivaa. Käytännössä toimitaan seuraaasti:

1. Otetaan pöydälle palat, joiden pitäisi sopia toisiinsa, esim. MP5:n runko ja tukki, petausmassa ja sen tarvitsemat oheistarvikkeet, esim. Biltema Super Epoxy, sekoitusalusta ja -lastat.
2. Lyö painavampi puoli kiinni ruuvipenkkiin ja sivele huolellinen kerros petausmassaa siihen puoleen, johon se tarttuu paremmin. Suositellaan muovi- tai puuosaa. Jos petaus tehdään kahden metalliosan väliin, minä laittaisin kevyempään osaan. Ei kai sen lopulta niin väliä ole…
3. Nyt pitää toinen puoli jollain tavalla suojata liiman kiinnittymiseltä. Tuorekelmu toimii kohtalaisesti ja on helppo, mutta repeämistä täytyy varoa. Toisaan vasten liukuville pinnoille kelmu on siis huono. Autovaha on todettu toimivaksi, silikoniöljykin osittain.
4. Tuupataan osat yhteen ja kiristetään puristimella, jos tarvetta ja varrotaan liiman kuivumista. Jos mahdollista, palat kannattaa irroittaa liiman ollessa vielä jähmeää, jolloin vältytään tahattomalta yhteen liimaamiselta.
5. Siistitään ja leikellään ylimääräinen petausmassa pois.

Tutuille lienee selvää meikäläisen pitkän linjan airsoft-MP5-keräily. Aina on ollut ainakin yksi MP5 ja kopallinen osia, joista jonkun mukaan kasaisi ainakin kolme lisää. Olen suurin piirtein kuitenkin koittanut pitää pyssyt kokonaisina ihan vain senkin takia, että osat pysyisivät tallessa, ja jokaisesta “varaosakokonaisuudesta” on puuttunut aina jotain.

Tein muutama päivä takaperin kuitenkin hankinnan. Ostin Tampereen Nemesikseen kertyneen läjän ämpeevitosta, lähinnä CA B&T sarjalaisen ja jonkun sportlinen jämät. Oleellisin osuus tätä kauppaa oli B&T-runko ja muutama mechankuori. Näistä ja aikasemmista romuista pitäisi tulla ainakin seuraavaa:

1. Yksi oikein hieno kokonaisuus mallia MP5A3. Kutakuinkin sisältäen seuraavaa: B&T runko, Guarderin mecha sisältäen Phoenixin (!) rattaat kuulalaakeroituna, systeman boreup-setin, Promen piipan, ikivanhan täyttä sinkkivalua olevan vetoperän, lamppukahvan ja ensimmäisen hankkimani punapistetähtäimen, Walther TopPointin (kova). Tämän pitäisi nyt olla se laite, jonka voi tuupata holsteriin odottamaan sopivaa tilannetta, johon tarkkari ei enää sovi.
2. Toinen melkein vastaava, malli todennäköisesti MP5SD2. Tullee sisältämään CA:n ikuisuusratassetin, kokoelmaerän sylinterisetin ja jonkun vakiohkon piipan.
3. Kolmas ja mahdollisesti neljäs ovatkin sitten todellisia kokoelmaeriä: Sisuskaluiksi juuri sitä mitä on jäänyt nurkkiin lojumaa,  toiseen sportlinen vakiomecha ja piippu. Yök.

Nämä kaksi viimeistä ainakin menevät keväällä sesongin alkaessa myyntiin á 100 eur otsikolla “Timon ja Jannen kaudenaloituskirpputori”. Samaan läjään päätynee yksi Kurtz ja joitain Timon pyssyjä sekä kaikki kaapin pohjalta kerätty geari.